Olen päättänyt lopettaa. Ihan tykkänään. Siis niinkuin sillä tavalla, ettei heti kohta ala uudestaan. Ei vaikka yllytettäisi, eikä edes silloin vaikka ei yllytetä. Selkärankaa pitää olla, ja laajempi ymmärrys ihmisen fysiologiasta, ainakin sikäli, että tietää mihin selkäranka päättyy. Perseeseen, ja sinnehän ne hyvätkin päätökset monesti valuvat, paitsi ne jotka ovat sieltä jo valmiiksi. Sellaisen karikon tahi pikemminkin kumpareikon aion välttää. Minun lopettamisessani on paljon enemmän semmoista lopunajan meininkiä kuin keskimäärin.

Lopettamista on niin monenlaista, ensimmäisenä tulevat tietysti mieleen tupakki, viina ja naapurin kissa. Mutta voi veikkoset lopettaa voi niin paljon kaikenlaisia asioita joita ei yhtäkkiseltään tule edes miettineeksi. Tärkempää on oikeastaan ymmärtää, että samalla kun lopettaa niin huomaamatta tule aloittaneeksi jotain muuta. Esimerkiksi jos lopettaa mököttämisen, niin tulee huomaamatta aloittaneeksi puhumisen. Paitsi jos on mököttänyt vaimolle, koska kaikki on jo sanottu niin voidaaan siirtyä suoraan seksiin. Suosittelenkin mököttämistä itseni lisäksi erityisesti kaikille muille.

Uiminen on myöskin mielenkiintoinen laji. Sen kun lopettaa ulapalla, niin on syytä aloittaa kelluminen välittömästi, muutoin menee pohjaan kuin kivi. Koska merivirtojen armoilla kellumisessa ei ole sen suurempaa viisautta, niin enpä juuri keksi, että kenelle voisi suositella uimisen lopettamista. No anoppi käväisi mielessä, mutta meni heti pois.

Aloittaminen on lopettamisen veli. Kuten jo edellä pohdiskelin, niin lopettaminen merkitsee myös jonkin uuden aloittamista. Paitsi ei tietenkään pyövelillä, joka pystyy lopettamaan lopettamisen. Aloittaminen on myös siinä mielessä merkittävä asia, että jos ei aloittaisi eipä sitten tarvitsisi olla aina lopettelemassakaan. On toki olemassa sellaisiakin asioita joita ei edes halua lopettaa. Otan niistä esimerkiksi vaikkapa hmm.. no.. hmm... no vaikka seksi. Taukoja voi toki pitää. Kahvia ja pullaa voi olla tarjolla väliajalla vähän niinkuin teatterissa. Siitä tulikin mieleen, että kulttuuripuolella pitää olla hirveän tarkkana aloituksen ajankohdasta. Kerran tuli annettua väliablodit kun kaupunginorkesteri vasta lopetti soitinten virittelyn. No minusta se joka tapauksessa kuullosti ihan Haydenilta.

Huomaan tässä itsekin oppineeni lopettamisen filosofiasta uusia näkökulmia. Ehdollisuudesta kypsyy mahdollisuus ja ehdottomuudesta mahdottomuus. Luulen tarkoittavani tällä sitä, että lopettamiseen kannattaa suhtautua aina pienellä varauksella. Monella tupakkimiehellä on esimerkiksi paljon paremmat mahdollisuudet lopettaa tupakointi kuin meikäläisellä. Kun ei ole tullut koskaan aloittaneeksi, niin milläs lopetat. Tuli mieleen myös tämä kulunut kysymys:” Vieläkö lyöt vaimoasi?” Tuli mieleen myös kulunut vastaus:”en vielä.” Kyllä siinäkin lopettamisen ja aloittamisen raja on niin hämärä, ettei oikein tiedä kumpi pitäisi lopettaa ensin, muna vai kana. Omat perhesuhteeni ovat sikäli kimurantit, että jos löisin niin vaimo löisi takisin. Munasta tulikin mieleen seksi. Taas. Nimittäin se onkin semmoinen asia että sitä ei tarvitse lopettaa. Se kuulemma loppuu ajan myötä ihan itsekseen, mikä on kiva, koska sillä tavalla säästyy hirveästi vaivaa. Voi senkin energian säästää jonkun muun lopettamiseen, esimerkiksi seksistä puhumisen, teot puhukoot... tulipas hiljaista.